Suojelukohteen lasitukset

Asiakas toivoi toimistolle lasitusratkaisua suojelukohteeseen – Finlaysonin entiseen tehdasrakennukseen Tampereella.

Tilakon suunnittelija oli valinnut asiakkaan kanssa pulverimaalatun RAL-värin, joka sopii hyvin vanhan rakennuksen ilmapiiriin.

Lasiasentaja Jari Gustafsson kertoo, että suurin haaste lasituksissa oli se, että kohde on suojeltu, joten ulkoseiniin eikä muihinkaan seiniin saanut tehdä kiinnityksiä. Tästä syystä profiiliksi eli lasituksen rungoksi valikoitui jämerämpi alumiinirunko, joka kiinnitettiin lattiaan ja kattoon. Katon osalta piti huomioida se, että toimistotila jätetään katosta avonaiseksi. Ylimääräiset tuet rakennettiinkin sitten kattoon lujittamaan ja antamaan vahvaa tukea asennukselle. Myös lasiksi valittiin normaalia paksumpi, 8 mm:n karkaistu lasi, jotta lasituksesta tulisi todella vahva ja kestävä.

Erikoisuutena projektissa oli se, että alaosat haluttiin metallista, jotta alaosa olisi saman näköinen kuin muu runko. Toteutuksessa alumiinilevyt liimattiin kummallekin puolelle lasien alaosaan. Niin sanottuja lasilistoja ei lainkaan haluttu, vaan itse runkoprofiilissa on urat lasille, joten lasin kiinnitys on mahdollisimman näkymätön.

Lisätietoja saat:
Jari Gustafsson
puh. 0400 639 656
jari@laseja.fi